Verkkouutiset: Veera Ruoho kannattaa ulkomaalaisten rikollisten rangaistusten tiukennuksia

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, joka kiristäisi maahantulokiellon rikkomisesta annettavia rangaistuksia.

– Pidän todella tarpeellisena tätä lakiuudistusta. Tein tästä viime vuonna lakialoitteen, jonka allekirjoittivat kuusi poliisikansanedustajaa yli puoluerajojen, toteaa kansanedustaja Veera Ruoho (kok.).

Rajat ylittävää rikollisuutta vahvistaa ja sen torjuntaa vaikeuttaa merkittävästi maahantulokiellon rangaistusasteikon rajaaminen nykykäytännön mukaan ainoastaan sakkoihin.

– Ulkomaalainen henkilö harvemmin maksaa sakkonsa, joten käytännössä rikos jää rankaisematta. Heppoinen rangaistusuhka aiheuttaa sen, ettei maahantulokiellolla ole tavoiteltua ennalta ehkäisevää vaikutusta, eikä se pidättele heitä saapumasta yhä uudelleen maahan, huomauttaa Ruoho.

Kiellon rikkomisesta seuraisi jatkossa sakkoa tai enintään yksi vuosi vankeutta. Hallituksen esityksellä yhtenäistetään käytäntöjä muiden pohjoismaiden kanssa. Niissä maahantulokiellon rikkomisesta voidaan tuomita vankeuteen 1-3 vuodeksi.

Poliisi joutuu nykyisin käännyttämään joitakin tapauksia useita kertoja lyhyenkin ajan sisällä. Helsingin ulkomaalaispoliisin mukaan maahantulokieltoja rikotaan keskimäärin viikoittain.

– Kiellon rikkomisesta seuraavat sakot eivät toimi pelotteena, sillä poliisin antamia sakkoja ei voida muuntaa vankeudeksi ja niiden periminen on ulkomailla asuvilta hankalaa. Hallituksen esitys tiukentaa rangaistuksia on todella hyvä, kiittää Ruoho.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *