Blogi: Huumausainestrategia uusittava tälle vuosituhannelle

Huumemyönteiseksi liberalisoituva kulttuuri tuo mukanaan vaarallista ja rikollista kehitystä: jopa lapsia hyväksikäytetään ja raiskataan. KRP:n syyteharkintaan saattamassa laajassa suomalaisten miesten ’seksuaalirinki’ rikosepäilyssä törkeiden rikosnimikkeiden muassa on myös huumerikoksia. Tavallisen ihmisen on vaikea edes käsittää julmuutta, että Suomessa on tuotettu väkivaltaista materiaalia lasten hyväksikäytöstä. Poliisi taas näkee työssään, mihin kaikkeen päihteiden vaikutuksenalainen kykenee.

Meillä on jo riittävästi kokemusta siitä, kuinka mietojakin huumeita säännöllisesti käyttävien nuorten elämänhallinta heikkenee, opinnot jäävät usein kesken ja syrjäytymisvaara työelämän ulkopuolelle on selvä. Apatia ja mielenterveysongelmat lisääntyvät ja on muistettava, että kannabispsykoosissa on tehty itsemurhia.

Huumekuski on vaarallinen liikenteessä. Pääkaupunkiseudun rattijuopoista on jo puolet huumeratteja. Mikä onkaan todellinen osuus, sillä liikennevalvontaankaan ei poliisin resursseja ole riittävästi. Tietullien sijaan vaadinkin huumetestejä teillemme.

Euroopassakin on jo esimerkkiä siitä, kuinka mietojen huumeiden laillistaminen on vankistanut kovien huumeiden liikkumista. Toivottu tarkoitus vähentää rikollisuutta onkin lisännyt myös kovien huumeiden leviämistä. Suomen huumausainestrategia on vuodelta 1997. Se tulee päivittää tähän päivään yhdessä tieteellisten kuin kokemusasiantuntijoiden kanssa lainsäätäjien tukena.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *