Blogi: Älkäätte työnjuhlaa työnhalveksunnaksi tehkö!

Hyvä lukija, miltäs kuulostaa: – ”Työ on ihmisen elämässä tärkeä asia ­- en ole siitä ihan vakuuttunut.” ja tämä: – ”Jos vaihtoehtona olisi tehdä paska-/ silppu-/ minityötä tai toteuttaa itseään muilla tavoin toimeliaasti, niin en olisi kovin kiinnostunut tästä huonosta työpaikasta tai työehdoista, keksisin mielekkäämpiä tapoja toteuttaa itseäni.” Näin totesi Helsingin yliopiston professori ja Ultra Bra yhtyeen sanoittaja Janne Saarikivi huhtikuussa Ylen Aamu-tv:n Jälkiviisaissa. Itse pidän tuonkaltaista retoriikkaa huolestuttavana näinkin korkea-arvoiselta taholta. Mielestäni se kannustaa vain elämäntapatyöttömiä, niitä ideologisesti työttömiä, joita toistaiseksi on vain marginaalinen määrä. Työ ei ole ainoastaan rahan tienaamista. Työ kehittää ihmistä, jatkuvasti oppii uutta ja pääsee harjoittamaan sosiaalisia taitoja. Työ myös sitouttaa meidät yhteiskuntaan ja monesti määrittää […]

Blogi: Parempi työelämä tavoitteena

Tämän hallituksen aikana on panostettu erityisesti työllisyysasteen nostoon – osallisuuteen. Kuten puheenjohtajamme Petteri Orpo on sanonut: Työ on parasta lääkettä syrjäytymisen ja eriarvoistumiskehityksen estämiseksi. On tosiasia, että työelämä on muuttunut pirstaleisemmaksi: harvemmin ollaan enää yhdessä työssä työuran alusta eläkeikään saakka. Tähän epävarmuuteen kokoomus on luonut omaa mallia perusturvasta. Suosittelenkin ottamaan yhteyttä myös kansanedustaja Arto Satoseen, joka on kokoomuksen ryhmässämme huolella paneutunut aiheeseen. ”Arto-malli” puree ongelmat mahdollisuuksiksi: Tavoitteenamme on helpommat siirtymät ihmisen hlökohtaisesta työllisyystilanteesta toiseen. Kärkenä, että nopeammin taas työnsyrjään kiinni. Työelämän murros on asia, johon täytyy vastata inhimillisesti ja kannustavasti.  On vanhanaikainen ajatusmalli, että työtön työnhakija on ”luuseri”, me kokoomuksessa ajatellemme työnhakijasta positiivisesti: aktiivinen ihminen hakee uutta, kyvyilleen sopivaa ja itselleen mielekästä, työtä. […]

Blogi: Aktiivimalli kannustaa työttömiä maahanmuuttajiakin töihin

Aktiivimallikeskustelussa olen ihmetellyt vain yhtä seikkaa. Keskustelussa ei ole tullut kertaakaan esiin aktiivimallin vaikutuksista aktivoida maahanmuuttajataustaisia, joista määräänsä nähden on suurempi prosentuaalinen osuus työttöminä kuin kantasuomalaisia. Tilastojen mukaan koko maassa 15–64-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten työttömyysaste on 16,5 prosenttia (2014). Ulkomaalaistaustaisten työttömyys on tutkimuksen mukaan yleisintä pakolaistaustaisilla henkilöillä sekä niissä väestöryhmissä, joissa taustamaa kuuluu YK:n inhimillisen kehityksen indeksin (HDI) perusteella vähiten kehittyneisiin maihin. Linkki tutkimukseen: https://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/julkaisut/pdf/17_12_14_HSS_4_2017_Erjansola.pdf Tiedän jo useampia työnantajia, jotka kehuvat maahanmuuttajataustaista työntekijäänsä yhtenä ahkerimmista ja luotettavimmista työntekijöistä. Kiitosta tulee siitäkin, kun työntekijä ”ei koskaan krapulapäiviä pitele”. Näenkin aktiivimallin todella hyvänä kannustimena en pelkästään työttömille maahanmuuttajataustaisille, mutta myös mahdollisuutena eri yrityksille tutustua myös maahanmuuttajataustaisiin työntekijöinä. Käytin sanaa ”tutustua” tarkoituksella, sillä liian moni […]